Koulutukset

Ducati Club Finland ry.n koulutusvastaava ja pääkouluttaja

Jan Juslen

Ducatin hankin vuonna 2008 ja liityin saman tien DCF:n jäseneksi. Olen käynyt ahkerasti ratapäivillä ja opetellut muutenkin pyörän hallintaan eri nopeuksissa ja tilanteissa. Liikenneturvan MPEAK-kouluttajakurssin suoritin 2014 ja siitä lähtien olen toiminut aktiivisesti kouluttajana. Tällä hetkellä suurin kiinnostus on enduro, jota voi ajaa ympäri vuoden.

Aloin moottoripyöräilyn 70-luvulla ja sen jälkeen on koko ajan ollut 1-2 pyörää joista toinen on painottunut kadulle/radalle ja toinen maastoon. Kiertelin myös aikoinaan paljon Suomessa ja Euroopassa keräten kilometrejä ja toimin nuorempana kesäkaudet yhdellä japsipyörien maahantuojalla mekaanikkona.

Hienoimpia pyöriäni ovat olleet BMW GS80 1981 joka oli ensimmäinen tuotantoon tullut iso nelitahtinen aavikkoenduro ja Ducati 1198S 2010 joka oli viimeinen perinteisellä trellis-rugolla ja kuivakytkimellä varustettu Ducati superbike.

juslenj@gmail.com

Kouluttaja Konsta Karsisto Ducati Club Finland

Konsta Karsisto

Olen toiminut DCF:n kouluttajana pitkään 2000-luvulta. Olen suorittanut Liikenneturvan MPEAK-kouluttajakurssin ja olen toiminut vastuukouluttajan Clubin koulutuksissa. Asun pk-seudulla ja muina aktiviteetteinä ovat talvisin laskettelu, sekä judoharrastus. Aikaisemmin ajoin Ducatin kyykyllä, mutta nykyään maisemaa vaihtaa Multistrada 1200.

Kouluttaja Heikki Hirvonen Ducati Club Finland

Heikki Hirvonen

Kouluttajana osaamiseni alue on työ- ja liikenneturvallisuus ja siihen liittyvä lainsäädäntö. REAK- kouluttajapätevyys.

Kouluttaja Antti Ranta-Aho Ducati Club Finland

Antti Ranta-Aho

Olen aktiivinen rataharrastaja ja toimin kouluttajana niin rataharjoittelussa, kuin ennakoivan ajon kursseilla. Liikenneturvan MPEAK-kouluttajakurssin suoritin 2014. Toinen koulutushommani liittyy jalkapalloon, jossa myös tuomaroin aktiivisesti. Joka vuosi tulee ajettua niin paljon kuin kukkaro kestää, Tällä hetkellä ajan Öhlinsillä höytetyllä Ducati 999:llä. Kokemusta moottoripyöräilystä on kertynyt 2000-luvun puolivälistä ja yleinen ajatukseni on, että aina voi oppia, sillä oppiminen on asennekysymys, kaikessa.